< Takaisin hankkeisiin

Routes of Lönnrot
Rahoitusohjelma Interreg II Karjala 1996-1999

Hankkeen tavoite

Hankkeen avulla kehitetään kulttuurimatkailua. Elias Lönnrot kokosi ja muokkasi Kalevalan ollessaan Kajaanissa piirilääkärinä. Hänen lääkärintyössään ja kansanrunouden kerääjänä kulkemansa reitit on pystytty päiväkirjojen ja muun materiaalin perusteella tunnistamaan. Kainuussa Lönnrotin henkisen perinnön hyödyntäminen on jäänyt olemattomaksi. Matkailun toimintaympäristön kehittäminen kulttuurimatkailun osalta voi perustua aidosti Lönnrotin jalanjäljille. Reitit ulottuvat Karjalaan, jonne myös matkailureittien tulisi ulottua yhteistyössä muiden reittien järjestäjien kanssa. Hankkeessa verkostoidutaan Kainuun matkailuyrittäjien kesken niin, että vaativille matkailijoille on tarjolla elämyksellistä kulttuurimatkailua. Jokaisessa Kainuun kunnassa on oma työryhmä, joka koordinoi ko. kunnan osuutta. Vuonna 1998 jatketaan aloitettua toimintaa, kiinnittäen huomiota erityisesti Lönnrot-reittien markkinointiin.

Keskeiset toimenpiteet

Hankkeen tulokset



Perustiedot


Lyhenne

Routes of Lönnrot

Hankkeen kokonaiskesto

1998-01-01 - 1999-12-31

Kokonaiskustannukset / Ohjelmarahoitus

124 454 € / 58 443 €


Päätoteuttaja

Kainuu college
Päätoteuttajan kotisivu

Partnerit