< Takaisin hankkeisiin

“Dancing whirlpool” (KA478)
Rahoitusohjelma Karelia ENPI 2007-2013

Hankkeen tavoite

Hankkeen tavoitteena oli kehittää rajanylittävää yhteistyötä erityisesti kulttuuriin ja nykytanssitaiteeseen keskittyvien instituutioiden ja organisaatioiden välillä Suomessa ja Venäjällä.

Keskeiset toimenpiteet

• Työpajojen ja mestarikurssien järjestäminen venäläisille ja suomalaisille opiskelijoille ja opettajille • Näytöksen valmisteleminen ja ensi-illan järjestäminen Petroskoissa, Kostamuksessa, Outokummussa ja Kuopiossa. • Opetusmateriaalien julkaiseminen

Hankkeen tulokset

Hankkeen aikana järjestettiin yhteensä 19 eri tanssityyleihin keskittynyttä työpajaa. Osallistujia oli yhteensä 286. Hankkeen aikana järjestettiin myös nykytanssifestivaali, johon osallistui 43 kilpailijaa ja yli 700 katsojaa. Yhteisnäytös esitettiin viisi kertaa. Venäjällä näytöksiä pidettiin suurissa konserttisaleissa, ja suuren mainoskampanjan ansiosta salit olivat lähes täynnä. Suomessa näytöksiä järjestettiin pienemmissä saleissa, mutta näytökset saivat erittäin lämpimän vastaanoton. Kokonaiskävijämäärä oli kaiken kaikkiaan noin 800. Outokummussa syntyi keskustelua ensiesityksen saavutuksista. Asiantuntijat huomauttivat, että näytösten yhteistyö ei ollut ainoastaan tärkeää uuden teknologian kehittämiseksi, mutta myös yhteistyötaitojen karttumiseksi. Vuotuinen tanssifestivaalimalli kehitettiin hankkeen aikana. Suuri määrä lapsia ja nuoria on saatu houkuteltua osallistumaan kulttuuritoimintaan. Kokemus nykytanssista on onnistuttu jakamaan myös syrjäseuduilla tanssistudioiden opettajien ja hallintohenkilökunnan kanssa.



Perustiedot


Lyhenne

Dancing whirlpool

Hankkeen kokonaiskesto

2013-03-01 - 2014-01-31

Kokonaiskustannukset / Ohjelmarahoitus

120 000 € / 107 604 €


Päätoteuttaja

Karjalan kulttuuri-ja taideopisto
Päätoteuttajan kotisivu

Partnerit

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä/Ammattiopisto Outokumpu
Karjalan kansalaisjärjestöjen resurssikeskus